Lauritsalan koulu

Tämä blogi on aikoinaan perustettu kansainvälisyyshankkeelle. Nyt blogissa voit seurata varhennettua ja toiminnallista englannin opetusta, englannin kerhon toimintaan sekä kansainvälisiä tuulia Lauritsalan koululla.

perjantai 5. elokuuta 2016

Viides päivä

Todistukset on kädessä ja hymy on herkässä.


Heti kurssin jälkeen oli suoritettava tekemättömät asiat:
- Mercato centrale
- pasta
- nahkalaukut/ rahapussi
- ruokakauppa
- loput tuliaiset
- Duomo sisältä
- museo
- OVS
- 99 cents story
- kävelylenkki vielä tutkimattomille seuduille

torstai 4. elokuuta 2016

Ilta Firenzessä



Näkymä Piazzale Michelangiololta



Neptumus-patsas


Palazzo Vecchio

Neljäs päivä

Energisen opettajan johdolla teimme tehtävää, jossa ei saanut puhua sanaakaan. Näin ollen jouduimme viestimään pantomiimin avulla selvittämään toistemme syntymäkuukaudet. Kulttuurieroista johtuen emme ymmärtäneet ihan toisiamme mm. että joulukuuussa voi uida meressä.

Kolmas päivä

Tänään tutuistuimme Studystack- ja Quizzis- sovelluksiin. Kurssilla valmistimme ensimmäiset materiaalit oppilaiden käyttöön.

Seuraava kuva on koulun parvekkeelta.

tiistai 2. elokuuta 2016

Toinen koulupäivä




Tänään jatkoimme Youtuben opiskelua varsin hyödyllisin vinkein. Lisäksi tutustuimme Edmodo- sivustoon ja kisasimme opittuja asioita Kahoot- kisana miehet vastaan naiset.

Voittajien on helppo hymyillä.

Iltapäivällä oli vuorossa kaupunkikierros oppaan johdolla. Kierroksella tutustuimme Firenzen historiaan ja tärkeimpiin nähtävyyksiin.





maanantai 1. elokuuta 2016

Ensimmäinen koulupäivä

"




Koulutuspaikka Europass- koulutuskeskus löytyi helposti.
Opiskelijoita on Englannista, Kreikasta ja Suomesta. Kyseisten maiden koulutusjärjestelmät tulivat myös tutuiksi.

Tänään perehdyttiin Youtuben saloihin, jotka olivat varsin hyödyllisiä.

Blogi herää henkiin taas!

Lähdössä Firenzeen!




1. Miksi Firenze?

Lähdimme Cimon rahoittamalle nettityökalukurssille Firenzeen. Helle imaisi meidät pehmeästi Toscanan helmaan. 

2. Eikö matkaan ilman erikoisseikkailua?

Air France alkoi lähtöviikolla lakkoilla ja jouduimme jännittämään lennetäänkö meidän lentoja. Lennot lähtivät ajallaan, mutta Firenzeen emme päässeet laskeutumaan kolmen yrityksenkään jälkeen. Syynä oli liian kova tuuli. Lopulta laskeuduimme  Bolognaan.

3. Miksi teimme ensimmäisenä iltana?

Löysimme paikallisen luomupizzerian. Valitsimme rohkeasti uusia makuja mm.perunaa, tryffelikermaa.